Jännittääkö sinua puhuminen ihmisten edessä? Näin opit jännittämään oikein!

Sinulla, kuten kaikilla ihmisillä, on luontainen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tarve tulla ihailluksi ja rakastetuksi omana itsenään. Ei siis ole ihme, että esillä oleminen ja itseilmaisu voi nostaa pintaan monenlaisia tunteita ja kehollisia reaktioita menneisyyden pettymyksistä.

Oletko joskus avannut sydämesi sillä lopputuloksena, että sinulle on vitsailtu tai että joku on suorastaan pahoittanut mielensä? Toimintamme on pääosin selkärangasta tulevaa. Olemme pohjimmiltamme luontokappaleita, jotka pyrkivät kaikella toiminnallaan varmistamaan sen, että säilymme hengissä. Evoluution saatossa se, että ei tule hyväksytyksi osaksi laumaansa on tarkoittanut kuolemaa. Yksin on ollut lähes mahdotonta selvitä.

Kenties sinulle ei ole naurettu, mutta olet säikähtänyt omaa jännitystäsi? Ei ole mitenkään tavanomaista, että jännittäminen jännittää enemmän kuin itse tilanne? Mitä jos ääni vapisee tai jalat tärisee? Jos olet paniikissa ja sekoat sanoissasi?

Nämä kokemukset eivät onneksi määritä tulevaisuuttasi! Kun opit kuuntelemaan kehosi viestejä, tunnistat paremmin, mitkä tuntemukset kumpuavat tästä hetkestä, ja mitä puolestaan ovat menneisyyden kokemuksiin liittyviä reaktioita.

Jari Sarasvuo nosti eräässä Aamulenkki -podcastissaan esille loistavan sitaatin: ”Fear is excitement without the breath” (Fritz Pearls, hahmoterapialle pohjan luonut psykiatri ja psykoterapeutti). Palaan tähän kohta! Korostan aina valmennettavilleni, että jännitys kuuluu asiaan. Olennaista ei ole se, kuinka paljon jännität, vaan se, miten jännitykseesi suhtaudut ja miten säätelet energiaasi jännityksen aikana.

Mielenkiintoinen tuo Pearlsin ajatus. Jännityksen ja innostuksen raja on veteen piirretty viiva tai paremminkin hengitykseen. Kun hengitys pystähtyy, lamaannumme. Kaikki energia, mikä voisi pysyä liikkeessä ja virrata innostuksena kuulijaasi jääkin sisällesi ja aiheuttaa hallitsemattomia tunnereaktioita.

Mitä, jos antautuisit jännitykselle ja tulkitsisit sitä innostuksena ja malttamattomuutena. Odotitko lapsena synttäreitä, joulupukkia tai ensimmäistä ulkomaan matkaasi? Tuossa saattaa olla hyvää tarttumapintaa sille, miten voit opetella kokemaan myös esiintymisjännityksen.

Kun harjoittelet läsnäoloa ja opit ankkuroimaan turvallisuuden tunteen hengityksesi ja äänesi säätelyyn, sinun ei enää ikinä tarvitse pelätä, että jännitys pilaisi tulevaisuutesi. Karisma on sinussa sisäsyntyisesti. Esiintymistilanne on loppujen lopuksi aika yksinkertaista. ”Viedään vaan lihat lavalle ja tuodaan ne sieltä pois” (näyttelijä Tuija Piepponen).

Se, että opit hallitsemaan kehosi vireystiloja ja kanavoimaan jännityksen oikeisiin asioihin, kuten siihen, mitä olet sanomassa, pitää energiasi liikkeellä, ja innostus ei muutu peloksi. Kun muistat, miksi maailman on tärkeää kullaa asiasi, oma jännityksesi ei tunnu niin tärkeälle.

Äänivalmennuksessa kerromme sinulle konkreettisia keinoja vireystilan ja hengityksen säätelyyn. Esiintymisjännitykseen auttaa tietysti myös se, että valmistaudut esitykseesi hyvin. Saat valmennuksessa paljon vinkkejä äänenkäytön tehokeinoista, joita voit opetella tietoisesti käyttämään jo suunnitellessasi esitystä. Opit myös pitämään äänentuottoon käytettävät lihakset rentoina tilanteessa kuin tilanteessa.

Ääniharjoittelu auttaa sinua saamaan konkreettisesti äänesi esiin. Kun olet aidosti läsnä omalle viestillesi, toteutat automaattisesti myös sisäistä ääntäsi. Luota omaan asiantuntemukseesi ja tuo oma persoonallinen tapasi olla maailmassa rohkeasti esille. Olet ainoa ihminen, joka voi olla paras sinä <3.

Maailma tarvitsee sinua ja ääntäsi… olisiko viimein tullut sinun aikasi astua esiin parhaana omana itsenäsi? Olisiko nyt aika ojentaa itsesi ja tärkeä sanomasi maailman palvelukseen?

Kiinnostaako sinua henkilökohtainen kasvu?

Joskus kiireisessä ja hektisessä elämässä saattaa olla haastavaa pysähtyä miettimään syvemmin omaa elämää.

Sinä ansaitset aikaa itsellesi, ajatuksillesi ja tunteillesi. Saat inspiraatiota puhujilta heidän elämänmakuisista tarinoista.

Täysii-seminaari tulee taas 24.11. ja lähdimme tukemaan tätä upeaa seminaaria.

Seminaari järjestetään jo seitsemättä kertaa ja lippuja on mennyt jo yli 1000 kpl.

Tämän vuoden puhujat ja puheenvuorot ovat:

-Tommy Hellsten | Ihmisen kasvu ei ole suuremmaksi kasvamista – vaan pienemmäksi
-Asta Raami | Kasva oman ajattelusi yli älykkään intuition avulla
-Teemu Syrjälä | Rohkeuden kautta voi kasvaa rakkauteen
-Mikko Kuitunen | Liikevaihdon kasvu on huono tavoite
-Mikko Sjögren | Ajatusten, uskomusten ja tapojen merkitys vaurastumisessa
-Mari Ravattinen | Rohkeus asuu sisälläsi – mitä tunteita tulet kohtaamaan kasvun matkalla itseesi
-Heikki Harju | Kasva haasteidesi läpi – 5 askelta henkilökohtaiseen läpimurtoon!
-Miia Moisio | Voiko masennus olla mahdollisuus?
-Ulrika Björkstam | Se, mikä ei tapa… – kasvun potentiaali trauman jälkeen
-Toni Nieminen | Kun mä olin ihmisenä raakile
-Olli Lindholm | Kasvukipujen opetukset

Osta lippusi tästä:

Katso Täysii-seminaarin tallenteita maksutta tästä:

Yhteistyössä: Täysii-seminaari

 

Lyhyesti kirjoittajasta:
Maria Svan on äänenkäytön kouluttaja, laulunopettaja, FM, tanssi-liiketerapeutti ja kehonhuollon ammattilainen, joka on erikoistunut vapauttamaan psykofyysiä lukkoja itseilmaisun tieltä. Toinen Äänikurssien perustajista.
Valmentaa ihmisiä löytämään oman äänensä ja asettumaan kehoonsa. Auttaa asiakkaita äänitreenin ja psykoterapeuttisen keho- ja liiketyöskentelyn menetelmin. Tämä digiyrittäjä on esiintynyt solistina ja juontanut tapahtumia Suomessa ja ulkomailla mm. Savonlinnan oopperajuhlakuoron 1. sopraanossa sekä Mänttä-Vilppulan taidekaupungin Kitusuon Sofia -oopperassa Miinan roolissa. 
Marian motto: perustuslaissa on turvattu kaikille yhtäläinen äänioikeus!

1 thought on “Jännittääkö sinua puhuminen ihmisten edessä? Näin opit jännittämään oikein!”

  1. Pingback: Haluatko, että sinua uskotaan? Näin valmistat kehosi videokameran ja yleisön eteen - Äänikurssit

Vastaa